Näin kirjoitti Hilja Aaltonen minulle kirjoittamassaan häälahjarunonsa ja profetoi samalla elämäntyötä, joka on kantanut hedelmää vuosikymmenten ajan. Nyt, soololevytrilogiani päätösosassa, tuo kutsu toteutuu yhä kirkkaammin. Edellisten levyjeni tapaan Sellon laulu sisältää musiikkia, jonka tunnen itselleni hyvin läheiseksi. Levylle valituilla teoksilla on minulle henkilökohtaista ja syvästi resonoivaa merkitystä - tunnetta, rukousta ja aitoutta.

Sellon laulu -albumin ydin koostuu Sibeliuksen musiikista, jonka koen olevan meille suomalaisille muusikoille kuin musiikillista ilmaa jota hengitämme. Suomalainen maisema, erityisesti Lapin maiseman avaruus, aukeaa eteeni ”Laetare anima mea” kappaleessa, jossa näen maakotkan ottavan kaarrellen korkeutta pianon (orkesteriversiossa harpun) murtosointujen toimiessa nostavina ilmavirtauksina, kantaen lintua keveästi kohti yläilmoja.

Max Bruchin Kol Nidrei (suom. kaikki lupaukset) pohjautuu samannimiseen rukoukseen, jota juutalainen henkilö rukoilee Joom Kippur -juhlan aattoiltana. Siinä hän katuu vuoden aikana Jumalalle annettuja lupauksiaan, joita hän ei ole onnistunut täyttämään. Kun kappaleen toinen puolisko alkaa ja d-molli muuttuu D-duuriksi, näen horisontissa alkavan siintää Luvattu maa.

Beethovenin Jumalan kunnia luonnossa on ylistyslaulua elämälle, kun taas Sibeliuksen Elegia tulee lähelle surun hetkellä. John Rutterin Gaelic Blessing viimeistelee levyn lempeän siunauksen tavoin, kuin ilta-auringossa lentävä joutsenpariskunta.

Levyni kaikki teokset koskettavat minua, ja uskon, että silloin niillä on voima koskettaa myös kuulijaa. Sellon laulu on musiikkia ihmisille, jotka kaipaavat kohtaamista erilaisten elämäntilanteiden äärellä. Selloni laulaa ihmisyydestä.

Hannu Kiiski
kesäkuussa 2025